perjantai 22. huhtikuuta 2016

T3:set luovutusiän kynnyksellä


Arvaattekos mikä se tämä on? Tämä on blogipäivitys! Voitteko kuvitella?!  -Ei se mitään, en minäkään. ;)

Niin se aika rientää. Yhtäkkiä ne pienet, mönkivät, hampaattomat pallerot ovat jo isoja koiranalkuja, joilla on terävät hampaat ja vikkelät jalat... Tänään he täyttävät jo 7 viikkoa eli äkkiä laskettuna edellisestä päivityksestä on viisi viikkoa. Kyllä on onnistuneen blogipäivittäjän status varmasti taattu! Tavoitteena oli "vähän" useampi päivitys saada aikaan, mutta näin kävi, taas.

Ne ovat kerrassaan mainioita kakaroita! Ne osaavat jo hienosti matkustella autossa, tepsutella kaikkialla kuin kotonaan, repiä ja raastaa kaikkea mahdollista (ajoittain myös kaksijalkaisten hermoja) :D ja ne rakastavat ihmisiä ja muita koiria.
Torri on niiden kanssa ihmeenkin pitkäpinnainen. Tuollainen termiittilauma kun hyökkää hampaat edellä nisiin kiinni, voisi heikompia hirvittää.

Pennut osaavat jo hienosti ulkoillakin ja tarpeitakin osuu satunnaisella otannalla pihalle. Tämä on kuitenkin selvästi toistaiseksi enemmän vahinko kuin tapa. ;)
Se annettakoon tämänikäisille nassikoille anteeksi! Pennuille tuli rakennettua kunnon "puuhamaa" ulos ja ne tuntuvat viihtyvän siellä. Olemme yrittäneet taas pistää mielikuvituksen valloilleen ja keksiä penskoille jos jonkinlaista toimintaa ja actionia. Lisäksi pennut ovat saaneet kuunnella 6mm starttipistoolin pauketta, ei tunnu olevan ääniarkaa sakkia. :D

Pennut kävivät eilen eläinlääkärin tarkastuksessa sekä sirutuksessa. Kaikilla oli kaikki kunnossa ja pennut ottivat eläinlääkärillä todella rennosti. Useimmiten odotusboxista kuuluu kaikenlaisia äänimaailman soundeja, mutta näiden kanssa saatiin kuunnella lähinnä kuorsausta. Hauskaa vaihtelua sekin!

Ohessa muutamia Helmin ottamia kuvia pentusista parin viikon takaa:

 Taisto


 Taru


 Temppu


Tieto


Tuli


Tunne


Tyyli


Mami nättinä :D

Ja lisäksi muutama video kaikenlaisesta mahdollisesta toiminnasta:

Tässä pennuille ammutaan pari laukausta (kun vain pyssyn suutarit saatiin ohitettua, yllättävän vaikeaa yhdellä kädellä ampua ja toisella kuvata :D ) Siis kyseessä 6mm starttari.


Pentuset tepsuttavat metsässä. Videoita tuli otettua varmaan kymmenen, mutta oletan, ettei yleisöä kiinnosta katsella kymmentä eri videota samasta asiasta... ;)


Sitten vielä Tuli-tyttönen toimii pilottina meidän pienelle temppuradalle. Pikkasen minun feilausta loppuradassa, mut onneksi Tuli asennoituu kaikkeen aina samanlaisella, tomeralla ja ennakkoluulottamalla elämänasenteella. Lopussa vielä laukaus samaisella 6mm starttarilla kuin ylemmässäkin videossa. :)


Toiveissa olisi saada vielä tuoreet kuvat ennenkuin pennut lähtevät!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Aiempien pentueiden meiningit



Lupailin joskus puoli vuosisataa sitten päivittää jo menneiden pentujen meininkejä. Taitaa rästissä olla kaikki F-pennuista lähtien, joten aloitetaan niistä:

F-pennut eli Flintin ja Piin rakkauslapset ovat jo n. 8 kk (, jonka mainitseminen ei varmaan luo rästikirjoittajalle suurensuurta kunniaa...).
Sen pidemmittä jorinoitta kuitenkin asiaan eli

Päättymätön Fantasia "Fani" muutti sattumien summana ja tottakai täysin vapaaehtoisuuteen perustuen Janitan ja Tommin luo Nakkilaan. ;) Fani on jo näyttänyt kyntensä niin paimennuksessa kuin lintukoiraharrastuksessakin. On siitä puuceesta vaan moneksi. ;)

Päättymätön Fokus "Luiki" muutti Töpön toveriksi Ynnin luo ja se konkkaronkka asustaa tätä nykyä Lapin kauniissa maisemissa. Luiki on käynyt myös katsomassa lampaita, mutta toistaiseksi papanat ovat kiinnostavampia kuin itse eläimet. Mutta hei, annetaan aikaa!

Päättymätön Fakta "Lysti" asuu Turun lähellä Anna-Maijan kanssa lystikkäässä laumassa. Lysti tulee todennäköisesti kokeilemaan kaikenlaista harrastusta, toivottavasti nähtäisiin kesällä myös lampaiden parissa. :)

Päättymätön Finaali "Kovu" muutti Vieremälle Ullan tulevaksi työkoiraksi nautatilalle . Toiveissa siis olisi, että siitä kasvaisi hyvä työmies.

Päättymätön Fiilis "Nova" muutti Pieksämäelle Tessan agilitykoiraksi.

Päättymätön Fiktio "Fred" jäi meidän laumaan ihmettelemään, että minkälainen työmies siitä kehittyykään. :D

***

Sen jälkeen vuorossa olivatkin Riitan ja Tompan nelikko, eli E2-pennut

Päättymätön Eloisuus "Nelly" asuu Eerikan ja Villen kanssa Helsingissä ja tulee jatkossa harrastamaan mm. agilitya.

Päättymätön Etevyys "Tessa" Tian ja Mirvan kanssa niinikään Helsingissä ja tulee myös kokeilemaan agilitya yms.

Päättymätön Elinvoima "Evo" muutti Raisioon Jatan perheeseen. Evostakin tulee toivon mukaan agilitykoira.

Päättymätön Ego "Sisu" muutti Tampereelle Tiina-Liisan perheeseen. Pian Sisun muuton jälkeen se sai halvausoireita ja sen kunto romahti todella nopeasti. Sisu jouduttiin raskain mielin lopettamaan, sillä tulevaisuus olisi ollut hyvin epävarma ja todennäköisesti myös lyhyt. Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa Sisu sai parhaan mahdollisen hoidon. Ruumiinavaustulosten saaminen kesti 3 kuukautta ja lopputulemana emme ole sen viisaampia syystä, mikä Sisun veti jalattomaksi. Eläinlääkärit ovat kuitenkin poissulkeneet perinnölliset seikat. Tapaus on luokiteltu harvinaiseksi yksittäistapaukseksi. Joulunalusaika oli meille kaikille hyvin raskasta Sisun menetyksen vuoksi. :(

***

Sitten oli Riitan siskon, Sidin, vuoro tehdä omat jälkeläisensä. Kyseessä Päättymätön S-pentue

Päättymätön Syke "Syke" jäi ilostuttamaan Janitaa ja Tommia Nakkilan toimipisteeseen :D Toivottavasti tämä nuori neiti seuraisi emänsä jalanjälkiä kaikessa muussa paitsi tapaturmaisuudessa! ;)

Päättymätön Sisu "Sisu" muutti Tampereelle Tiina-Liisan perheeseen edeltäjänsä jättämään pennun mentävään aukkoon. Toivottavasti tämän Sisun kanssa on parempi onni ja Tytti saisi vihdoin ansaitsemansa agilitykaverin. Ainakin tämä tapaus on hyvin tomera koiranalku! ;)

Päättymätön Särmä "Särmä" muutti niinikään Tampereelle, vähän niinkuin samaan perheeseen Sisun kanssa, mutta kuitenkin eri osoitteeseen. ;) Särmästä tuli siis Liisan ystävä ja mahdollisesti heidätkin saadaan houkuteltua agilityn ihmeelliseen maailmaan.

S-pentue oli ensimmäinen, joille jäi kutsumanimiksi niiden viralliset nimet. :D

Tässäpä nämä tähänastiset lapsukaiset. Seuraavana esittelyvuorossa onkin sitten Torrin pesue, mutta annetaan heidän nyt ensin tulla siihen ikään, että omiin kotiin muutto on edes ajankohtaista :)

tiistai 22. maaliskuuta 2016

T3:set 2 viikkoa!

Torrin ja Göstan pikkuruiset täyttivät perjantaina 2 viikkoa. Päivitys siis tulee myöhässä - kaikki asiasta yllättyneet voi nostaa käden ylös. ;) Kaikilla on ögat ja korvat auki, joten kaikenmaailman mölysoundit ovat alkaneet raikaa tässä huushollissa, jotta pienestä asti kaikkeen mahdolliseen (ja mahdottomaan) tottuisivat. Niillä on myös hurjan tehokkaita kävely- ja juoksutreenejä. Ensimmäiset kurottelevat jo nyt pentulaatikon reunalla siihen malliin, etteivät kauaa siellä enää meinaa viihtyä. Tuskin maltamme odottaa sitä aikaa, kun ne alkavat valloittaa koko huushollia :D Torri on edelleen supermami, mitäpä muutakaan :) Torrilla on myös erinomainen tuuraaja, nimittäin Martta ei ole vieläkään saanut omista pennuistaan tarpeekseen. Aina, kun Torrin silmä välttää, livahtaa Martta huolehtimaan pikkumönkijöistä. Se vispaa häntäänsä ja on ihan pähkinöinä, kun saa hoitaa pikkuisia. Aikamoinen Äiti-Teresa, etten sanois! Se yrittää myös imettää niitä ja sitten ihmettelee, kun mökijät eivät ylety hänen pystybaariinsa :D Mikäs siinä pennuilla on eläessä, kun on kaksi huolehtivaista äitiä valvomassa! 

 P. Taisto


P. Taru
(jota hiukan väsyttää poseeraus...)


P. Temppu


P. Tieto


P. Tuli


P. Tunne
(joka ei väännä schaissea, vaikka asennosta voisi niin päätellä.. :D)


P. Tyyli


Kaksi pentusta ihmettelevät toisiaan

Tämän aamun kävelyharjoitukset:


M-lapset 7 viikkoa!

Miten aika voi rientää näin? Martan pienet lapset ovat jo 7 viikkoa vanhoja! Me ovat ihan hirvittävän reippaita (joskus liiankin ;D), ne ovat käyneet monissa eri paikoissa, joista kiitos kuuluu ihmisille, joiden luona ollaan saatu käydä!! :) Pennut pääsevät lähestulkoon kaikkialle meidän kanssa ja autoiltu ollaan myös paljon. Alkumatkasta kuuluu usein protestointia, mutta kumpikaan ei kuitenkaan anna ylen. :) Pikkuveitikat ovat myös äärimmäisen kiinnostuneita noista vielä pienemmistä, Torrin pennuista. Niitä on tottakai hauska kiusata, kerrankin kun ovat pienempiä! "Isojen poikien" lenkillekin pikkuruiset lapset pääsivät, niitä ei huimaa ollenkaan tallustella samoja polkuja itseään 20 kertaa suurempien kanssa. En tiedä, ymmärtävätkö ne edes olevansa niin kovin pieniä kuin ovat ;) 


Mystic:


Miracle:


Molemmat söpöliinit:

Sitten pari videota lasten viime aikaisista touhuiluista:








torstai 10. maaliskuuta 2016

T3:set yhden viikon vanhoja (huomenna)

Olen kerrankin aikaani edellä! Sen sijaan, että viikottaispäivitys jäisi roikkumaan, teen sen näin torstain puolella. ;) Pikkulapset täyttävät huomenna jo yhden viikon!
Painot ovat olleet tasaisesti nousujohteessa. Ja erityismaininnan saa "Pikkutyttö", sen elämänasenteesta voisi moni kaksijalkainenkin ottaa oppia. Vaikka kuinka lähtökohdat tuntuisivat lähes toivottomilta, niin se on aina vain siitä omasta asenteesta kiinni! Pikkuisesta huokuu tahdonvoima ja elämänhalu - eikä sitä ole missään kohtaa tarvinnut auttaa elämässä. Se pitää esim. nisästä niin lujaa kiinni, että vaikka sen itseään puolta suuremmat mörssärit yrittävät sitä varastaa, että saavat lähteä leuka rinnassa kohti muita nisiä. ;)
Viiden pennun paino alkaa jo 4:sella, tuhdeimmat yksilöt (Tieto ja Tyyli) ylittävät hetkenä minä hyvänsä puolen kilon rajapyykin. Pieni ja pippurinen Tuli painaa 275g eli synnyinpaino on kohta tuplaantunut.
Torri on mallikelpoinen emä ja tuntuu hoitavan asiat rutiinilla. Sen toinen takanisä meni pari päivää synnytyksen jälkeen tukkoon, mutta lypsämällä sai maidontuotannon taas virtaamaan kunnolla - ulos asti. 


 Taisto:


Taru


Temppu


Tieto


Tuli


Tunne


Tyyli






sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Torrin ja Göstan pennut syntyivät 4.3.

En ole T3:sten syntymäpäivään mennessä vielä koskaan ajatellut, että narttu voisi synnyttää ennalta-arvaamattomasti ja todella nopeasti. Nyt on opittu, että sekin on mahdollista. Ilman mitään oireita ja ennakkovaroituksia Torri pullautti perjantai-iltana seitsemän jälkeen maailmaan ensimmäisen pentunsa. Hetkeä aiemmin olin nähnyt, kun Torri kikkaili tennispallon kanssa... Että jos siitä olisi pitänyt arvata, mitä tuleman pitää, niin oli kyllä maailman erikoisin avautumisvaihe! Pian syntyi toinen uros sekä kohta perään todella pieni narttu. Tämän jälkeen pieni tauko, kunnes maailmaan putkahti valmiiksi kuollut uros. Sitten syntyi jonossa pelkästään narttuja, joista viimeinen syntyi jälleen kuolleena. Yhteensä pienokaisia syntyi siis yhdeksän, joista 2 urosta ja 5 narttua elossa. Kaikki oli ohi noin klo 21:30, joten jos tämmöisellä suorituksella ei päästäisi ennätystenkirjoihin, niin olisi kumma. ;)

Nyt näin kahden päivän jälkeen pentumäärä on pysynyt ennallaan ja ruoka näyttää maistuvan jokaiselle. Jännitystä aiheuttaa vielä pikkutytön selviytymismahdollisuudet, sillä se painaa vain vaivaiset 159 grammaa (, joka olisi syntyvälle shelttipennulle ihan hyvä paino). Se kuitenkin on roikkunut niin tarmokkaasti tississä kiinni, että mikäli se kertoo sen elämänjanosta jotakin, niin tulevaisuus näyttää valoisalta! Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Nyt vielä kuvat & nimet ja ei muuta kun nokat kohti tulevia hetkiä!

 Päättymätön Taisto (u)

Päättymätön Taru (n)

Päättymätön Temppu (n)

 Päättymätön Tieto (u)

Päättymätön Tuli (pikkutyttö)

 Päättymätön Tunne (n)

 Päättymätön Tyyli (n)

Kaksi pennuista (Tuli ja Tyyli) ovat trikkejä, mutta Tulilla on toistaiseksi niin olemattoman pienet trikkimerkit, ettei niitä meinattu alkuun edes huomata. No, mutta, pienihän se on itsekin... :)






Marttalaiset huomenna 5 viikkoa

Kyllä noiden pienten apinoiden olemista ja riehumista on huvittavaa seurata! Niistä on todella paljon iloa toisilleen, kuten meille kaksijalkaisillekin. :) Ne ovat olleet meidän mukana vähän autoilemassa ja matkanteko sujui hyvin, pientä alkuprotestointia lukuunottamatta ;) Molemmat ovat luonteeltaan hyvin tasaisen reippaita ja tykkääväät ihmisistä todella paljon! 

 Miracle

 Hän osaa jo hyvin tomerasti esim. morjestaa!

Mystic

 Myös häneltä tuo morjestamisen jalo taito onnistuu!

Siinä pikaviikkokatsaus tältä erää, seuraavaksi päivitys uudesta syntymän ihmeestä!