maanantai 4. huhtikuuta 2016

Aiempien pentueiden meiningit



Lupailin joskus puoli vuosisataa sitten päivittää jo menneiden pentujen meininkejä. Taitaa rästissä olla kaikki F-pennuista lähtien, joten aloitetaan niistä:

F-pennut eli Flintin ja Piin rakkauslapset ovat jo n. 8 kk (, jonka mainitseminen ei varmaan luo rästikirjoittajalle suurensuurta kunniaa...).
Sen pidemmittä jorinoitta kuitenkin asiaan eli

Päättymätön Fantasia "Fani" muutti sattumien summana ja tottakai täysin vapaaehtoisuuteen perustuen Janitan ja Tommin luo Nakkilaan. ;) Fani on jo näyttänyt kyntensä niin paimennuksessa kuin lintukoiraharrastuksessakin. On siitä puuceesta vaan moneksi. ;)

Päättymätön Fokus "Luiki" muutti Töpön toveriksi Ynnin luo ja se konkkaronkka asustaa tätä nykyä Lapin kauniissa maisemissa. Luiki on käynyt myös katsomassa lampaita, mutta toistaiseksi papanat ovat kiinnostavampia kuin itse eläimet. Mutta hei, annetaan aikaa!

Päättymätön Fakta "Lysti" asuu Turun lähellä Anna-Maijan kanssa lystikkäässä laumassa. Lysti tulee todennäköisesti kokeilemaan kaikenlaista harrastusta, toivottavasti nähtäisiin kesällä myös lampaiden parissa. :)

Päättymätön Finaali "Kovu" muutti Vieremälle Ullan tulevaksi työkoiraksi nautatilalle . Toiveissa siis olisi, että siitä kasvaisi hyvä työmies.

Päättymätön Fiilis "Nova" muutti Pieksämäelle Tessan agilitykoiraksi.

Päättymätön Fiktio "Fred" jäi meidän laumaan ihmettelemään, että minkälainen työmies siitä kehittyykään. :D

***

Sen jälkeen vuorossa olivatkin Riitan ja Tompan nelikko, eli E2-pennut

Päättymätön Eloisuus "Nelly" asuu Eerikan ja Villen kanssa Helsingissä ja tulee jatkossa harrastamaan mm. agilitya.

Päättymätön Etevyys "Tessa" Tian ja Mirvan kanssa niinikään Helsingissä ja tulee myös kokeilemaan agilitya yms.

Päättymätön Elinvoima "Evo" muutti Raisioon Jatan perheeseen. Evostakin tulee toivon mukaan agilitykoira.

Päättymätön Ego "Sisu" muutti Tampereelle Tiina-Liisan perheeseen. Pian Sisun muuton jälkeen se sai halvausoireita ja sen kunto romahti todella nopeasti. Sisu jouduttiin raskain mielin lopettamaan, sillä tulevaisuus olisi ollut hyvin epävarma ja todennäköisesti myös lyhyt. Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa Sisu sai parhaan mahdollisen hoidon. Ruumiinavaustulosten saaminen kesti 3 kuukautta ja lopputulemana emme ole sen viisaampia syystä, mikä Sisun veti jalattomaksi. Eläinlääkärit ovat kuitenkin poissulkeneet perinnölliset seikat. Tapaus on luokiteltu harvinaiseksi yksittäistapaukseksi. Joulunalusaika oli meille kaikille hyvin raskasta Sisun menetyksen vuoksi. :(

***

Sitten oli Riitan siskon, Sidin, vuoro tehdä omat jälkeläisensä. Kyseessä Päättymätön S-pentue

Päättymätön Syke "Syke" jäi ilostuttamaan Janitaa ja Tommia Nakkilan toimipisteeseen :D Toivottavasti tämä nuori neiti seuraisi emänsä jalanjälkiä kaikessa muussa paitsi tapaturmaisuudessa! ;)

Päättymätön Sisu "Sisu" muutti Tampereelle Tiina-Liisan perheeseen edeltäjänsä jättämään pennun mentävään aukkoon. Toivottavasti tämän Sisun kanssa on parempi onni ja Tytti saisi vihdoin ansaitsemansa agilitykaverin. Ainakin tämä tapaus on hyvin tomera koiranalku! ;)

Päättymätön Särmä "Särmä" muutti niinikään Tampereelle, vähän niinkuin samaan perheeseen Sisun kanssa, mutta kuitenkin eri osoitteeseen. ;) Särmästä tuli siis Liisan ystävä ja mahdollisesti heidätkin saadaan houkuteltua agilityn ihmeelliseen maailmaan.

S-pentue oli ensimmäinen, joille jäi kutsumanimiksi niiden viralliset nimet. :D

Tässäpä nämä tähänastiset lapsukaiset. Seuraavana esittelyvuorossa onkin sitten Torrin pesue, mutta annetaan heidän nyt ensin tulla siihen ikään, että omiin kotiin muutto on edes ajankohtaista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti