torstai 10. maaliskuuta 2016

T3:set yhden viikon vanhoja (huomenna)

Olen kerrankin aikaani edellä! Sen sijaan, että viikottaispäivitys jäisi roikkumaan, teen sen näin torstain puolella. ;) Pikkulapset täyttävät huomenna jo yhden viikon!
Painot ovat olleet tasaisesti nousujohteessa. Ja erityismaininnan saa "Pikkutyttö", sen elämänasenteesta voisi moni kaksijalkainenkin ottaa oppia. Vaikka kuinka lähtökohdat tuntuisivat lähes toivottomilta, niin se on aina vain siitä omasta asenteesta kiinni! Pikkuisesta huokuu tahdonvoima ja elämänhalu - eikä sitä ole missään kohtaa tarvinnut auttaa elämässä. Se pitää esim. nisästä niin lujaa kiinni, että vaikka sen itseään puolta suuremmat mörssärit yrittävät sitä varastaa, että saavat lähteä leuka rinnassa kohti muita nisiä. ;)
Viiden pennun paino alkaa jo 4:sella, tuhdeimmat yksilöt (Tieto ja Tyyli) ylittävät hetkenä minä hyvänsä puolen kilon rajapyykin. Pieni ja pippurinen Tuli painaa 275g eli synnyinpaino on kohta tuplaantunut.
Torri on mallikelpoinen emä ja tuntuu hoitavan asiat rutiinilla. Sen toinen takanisä meni pari päivää synnytyksen jälkeen tukkoon, mutta lypsämällä sai maidontuotannon taas virtaamaan kunnolla - ulos asti. 


 Taisto:


Taru


Temppu


Tieto


Tuli


Tunne


Tyyli






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti