perjantai 1. kesäkuuta 2012

Onnellista aikaa!


Vihdoin saan myös netin ajan tasalle asioista..
Siispä iloista kerrottavaa kaikin puolin! :-) Ebony synnytti kahdeksan potraa vauvaa keskiviikkona 30.5. Synnytys meni loppujen lopuksi kuin oppikirjasta kopioituna, vaikka esikoistaan neiti sai pusertaa ulos ihan toden teolla. Tämä esikoislapsi nyt sattui jälleen olemaan se pesueen suurin kaveri, melkein 400 grammainen mörssäri, joka mahdollisti puolestaan sen, että loput lähinnä laskettelivat liukumäkeä ulos. Neljän pennun jälkeen Ebsa piti lakisääteisen tauon ja tässä välissä me ihmisetkin lähdimme hörppäämään kupillinen sumppia ja kertoilemaan muulle maailmalle neljästä ihanasta, potrasta tyttölapsesta. Palattuamme takaisin meille valkeni todellisuus; ei se jäänytkään neljään. Otin luvun kolme kertaa todetakseni, että kyllä, siellä on viisi möngertävää bortsunalkua. Tästä ei ehtinyt kulumaan kuin pieni hetki, kun jälleen putkahti yksi ulos. Kuusi vauvaa, wow! :) Enempää tuskin tulee… Kunnes jälleen tapahtui yksi supistus, jonka tuloksena jälleen yksi pentu! Ja kahdeksas kerta toden sanoo, viimeinen mohikaani lasketteli myös tähän maailmaan ja siitä alkoi Ebonyn työnsarka todellisena äitinä. Sukupuolijakauma olisi tietenkin voinut tasaisemminkin sattua, mutta tokikaan en valita, vaan olen enemmän kuin tyytyväinen näistä seitsemästä nartusta ja yhdestä uroksesta! Väriskaala on arvattavasti musta-valkovoittoista, mutta jälleen mukaan mahtuu yksi erilainenkin nuori, sillä yhdelle on suotu tan-merkit!

Ebony hoitaa äidin rooliaan paremmin kuin voisin toivoa! Se on huolehtivainen, mutta ei liian hötkyilevä, vaan lähtee ulkoilemaankin reippaasti. Tosin se palaa nopeastikin ihan yhtä reippaasti, mutta parempi tuo kuin se, että se pitäisi sieltä hinausautolla hakea ulos, jossa se malttaisi hädin tuskin asioida ja sitten takaisin lootaan. Ruoka maistuu hyvin niin emälle kuin painokäyrien mukaan pennuillekin! Jokainen on saanut syntymäpainoonsa aimoannoksen grammoja lisää ja kaikki tuntuu olevan tasapuolisen elämäniloisia veikkoja! En voi kuin toivoa, että tämä hyvä jatkuisi! Se olisi hämmästyttävää vastapainoa vuoden takaisiin edesottamuksiin. Lisäksi pidän siitä, että minun ei tarvitse olla huolissani pentujen voinnista esim. kauppareissuni aikana.. Ebsa osaa asettua niin taitavasti makuulleen, ettei kukaan jää alle ja se huolehtii jokaisen aina syömään ja silloin kun kaikki ovat käväisemässä höyhensaarten maisemissa, ottaa Ebs myös itse lepoa parinkymmenen sentin päässä katraasta.

Ja mitä nimiin tulee, niin jokaisella toki on jo nyt omat työnimensä (,joista esimerkkinä Classic, Poika, Heittotähti, Pikkupiste…), mutta varsinaiset nimet tulevat aikanaan alkamaan P:llä. Ja niitä tässä päivittäisten käsittelyjen, kääntelyiden ja väänteilyiden ohessa aletaan sitten keksimään.. Valitettavasti Päättymätön Paska ei ole vakiintumassa kenenkään nimeksi, vaikka se ehdoton listaykkönen yleisten äänien perusteella olisikin ;))).

Palailen asiaan pentumaisten kuvien ja kuulumisten merkeissä jälleen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti