Päättymätön pentutohina: Kolme viikkoa... ja myös NELJÄ viikkoa!

Mistä tietää olleensa saamaton jollain osa-alueella?
- Ihmisiltä alkaa tulemaan enemmän ja vähemmän hienovaraisia kommentteja pentublogin päivitystahtiin viitaten. :D

OHO!

Mutta opiksi yritetään jälleen ottaa..

Nyt tulee kuitenkin yhteen ja samaan ympättynä nuo 3- ja 4-viikkoispäivitykset, kun se aika perhana vierii aina niin nopeasti ja ottaa kerta toisensa jälkeen erävoittoja, kun vastapelurina on meikäläinen.

Kolmeviikkoisina osataan kovasti jo kävellä ja tutustutaan ihan eri tavalla kaikkeen uuteen! Vielä focus on yksinomaan liikkeen aikaansaamisessa ja yleisessä ihmettelyssä.

Näin neliviikkosena koko keskittymiskapasiteettia ei tarvitse käyttää vain liikkeen rakentamiseen, joten siinä yhteydessä voi haukkua ja äännellä hupaisasti! Jos eteen sattuu osumaan lelu, niin siihen voi tarrata kiinni ja pöristä. Sama toistuu, jos siinä lelun tilalla sattuukin olemaan vaikka viattoman ihmisen varvas... silloin yleensä saa vielä ihmisenkin ääntelemään hupaisasti! Sen jälkeen voi heiluttaa ihan villisti häntää, haukahtaa ja lähteä kohti uusia huvittavia asioita. :) On ne vaan mussukoita ja niiden touhuja voisi seurata kerrassaan vaikka koko päivän! Vielä näin neljän viikon iässäkin onneksi uni maittaa vielä aika kernaasti erinäisten aktiivisuuskohtausten jälkeen, vaikka aika onkin huomattavasti lyhempi jo kuin viikko takaperin. Ja lisäksi kynnys heräämiseen pienenee aina viikko viikolta.. Kolmen viikon iässä ei ihan joka tapahtumaan jaksanut lähteä sanomaan heikosti valittuja sanojaan, vaan laatikossa lähinnä korvat liikahtivat, jotkut nostivat päänsä ja jatkoivat samantien kauneusuniaan. Nyt, kun jotain actionia on luvassa, tullaan sikeästäkin unesta aitauksen reunalle tsekkaamaan tilanne ja vähän actiontarjonnasta riippuen joko jäädään huutelemaan kannustushuutoja tai sitten mennään takaisin lämpimiin pehkuihin jatkamaan unia.
Ne kehittyy aivan mieletöntä kyytiä, oikein haikeudella sitä jo nyt miettii, kuinka nopeasti ne taas tulee luovutusikään...

Kiinteää ruokaa ollaan maisteltu jo hyvä tovi ja se maistuukin kaikille tasapuolisesti ja hyvin. Eräänäkin iltana innoissani sörsseleitä väsätessäni ja sitä ruokatassille asettaessani ajattelin, että tulipas iso annos.. noo mutta Tempo-mamma kyllä varmasti hoitaa jämät, joita takuulla jää. Kävin siinä itse sitten saunomassa ja sen jälkeen menin katsastamaan, että no paljonko oikein ylimitoitin sen annoskoon... No tuota, kaik män... Ja pennut nukkui neljä kinttua kohti kattoa oikein muikeat ilmeet nassuillaan ja mahat pömpöllään. Notta että kyllä safka maistuu! Emakko-Tempo sai sitten tyytyä vain ikiomaan ruhtinaaliseen ateriaansa. :)

Loppuun vielä taas (valitettavasti) pokkarilla räpsittyjä sekalaisia kuvia nassikoista. Kuvien laatu on hanurista ja kuvaajassahan ei toki oo mitään vikaa ;D