Ei siis pelkästään sen takia, että Pinja panttasi pentuja monta päivää, joka tarkoitti minulle monta tunnin välein heräämistä yöllä, kun lämmöt olivat laskusuhdanteessa jo alkuviikosta. Vaan myös sen takia, että joku hyvin ärsyttävä, paha karma on pahasti kannoillani ollut koko tämän vuoden, eikä se näemmä vieläkään ole luovuttanut.
Ensimmäinen pentu syntyi torstain ja perjantain välisenä yönä klo. neljän jälkeen. Se oli pikimusta tyttö, joskin melkoisen pieni (340 g) ja sen napa vuosi verta melko paljon. Vuoto kuitenkin tyrehtyi ja pentu haparoi mamman tissille. Odottelin, odottelin ja odottelin, jotta jatkoa seuraisi, mutta ei. Ei supistuksia, siis ei pentujakaan. Tiesin, että pentujen väli voi olla montakin tuntia, joten maltoin vielä odottaa. Sitten kuitenkin otin yhteyttä meitä päivystäneeseen eläinlääkäriin ja pian löysimme itsemme jälleen Hakametsästä. Pinja ultrattiin ja todettiin, että alemmalla pennulla on hidastunut syke, mutta ylemmällä vielä vallan hyvä. Siitä suunta siis leikkauspöydälle. Sektion aikana pidin ensimmäisenä syntyneen pennun lämpimänä ja sain hetken ihan vain olla.
Pian alkoi kuulua pentujen kitinää.. tai miten sen ilmaisisi.. se oli lähempänä karjuntaa. Pian eteeni tuotiin pahvilaatikko, jossa vilisti neljä potraa pentua, jotka huusivat mennessään niin että koko eläinlääkäritila raikasi. Sain pikaisen infon, että viisi pentua otettiin ulos, joista yksi oltiin lopetettu heti, kun sillä oli ollut suolet ulkona.
Pidin pennut hereillä, lämpiminä ja kuivina. Aikaa kului, eikä Pinjaa vielä oltu tuotu heräämään luokseni. Onnekseni kuitenkin ovi pian avautui ja sieltä tuotiin itse tärkeys vielä umpiunessa toipumaan leikkauksesta. Sain alkaa laittaa pentuja nisille. Ensimmäisenä syntynyt musta ja pieni pentu oli alusta asti aavistuksen vaisu ja nyt se ei enää jaksanut edes imeä. Se alkoi kylmettyä, vaikka se oli lämpöpatjalla. Se alkoi kuivua, joten sille annettiin Nutri Plus -geeliä, Puppy boosteria ja sitä nesteytettiin ihon allekin. Se oli varmasti luovuttanut jo melkein heti synnyttyään, mutta sinnitteli kuitenkin asemalle saakka, jonne se sitten kuoli. Pinjalla herääminen kesti suhteellisen kauan, mutta pikku hiljaa se nosti ensimmäisen kerran päätään ja tuntui olevan ihan kuutamolla, mutta kuitenkin fine, että hänen nisillään myllää nyt kasa pentuja. Yksi pentu kuitenkin lähti ryömimään Pinjan pään ohitse ja saman tien Pinja tarrasi poikaseensa vallan epäystävälliseen sävyyn. Onneksi tarraus oli umpihumalainen, jonka takia ei kovinkaan voimakas ja sain Pinjan kidan auki heti, eikä pentuun tullut vauriota. Samalla kuitenkin heräsi itselleni erittäin ”mukava” tunne tulevista päivistä, kun selkänsä kääntäessä P yrittää ensimmäisenä syödä lapsensa.. Tämän episodin jälkeen Pinja nukkui humalaansa pois vielä noin tunnin verran.
Neljä siis jäljellä, kolme potraa narttua ja yksi uros. Kaikki hienon värisiä eli mustia ruskein merkein. Leikannut ell. tuli kertomaan, että uros oli hankalasti jo synnytystiessä, kun maha oli avattu, eikä sitä meinattu saada pois. Se oli ollut jonkun tumman mönjän peitossa ja oli pelätty, että noinkohan se elää. Siinäpä tuo tulppana tunnettu hyvin eli siskojensa rinnalla! Samalla siis sain syyn, miksi leikkaus oli kestänyt pidempään - juuri tuon tulpan takia kohtu oli pitänyt avata muustakin kohtaa, kun ensin yritetty haavan suurennus ei ollut tuottanut haluttua tulosta. Viiden pitkän tunnin jälkeen sain pakata pennut ja emokoiran pieneen ilmastoimattomaan koslaani ja lähteä kotia kohti.
Kotiin tultiin ja Pinja halusi pennut heti itselleen, kun päästiin sisälle. Silmä kovana tarkkailin sen käytöstä, joka aiemmasta episodista huolimatta oli hyvinkin mammamaisen huolehtivaista, eikä merkkiäkään mistään aggressiivisuudesta. Pennutkin näyttivät voivan mukavasti, joten huh hengähdys.
Yöllä heräsin muutamaan otteeseen päivystämään, että kaikki on kaikilla osapuolilla hyvin. Ja hyvin näytti olevan.
Se todella vain näytti siltä, sillä aamupunnituksessa kaksi pentua oli menettänyt painoaan. Poika ja yksi tytöistä. Siitä johtuen välittömästi syömätalkoisiin ja tyttö tarrasi nisään kiinni vallan ponnekkaasti. Pojalta sen sijaan ponnekkuus unohtui vissiin ell.asemalle, sillä se avasi enää vain suunsa. Lämpöä niillä on koko ajan riittävästi, mutta otin pojan hetkeksi aikaa vielä erityislämmittelyyn syliini ja koetin, josko tuttipullojuoma antaisi vähän lisäenergiaa. Yrityksistä huolimatta pitelin pian kylmää ja velttoa pentua sylissäni. Siispä pentulauma pieneni jälleen yhdellä ja jäljellä on enää kolme narttua. Toivottavasti ovat sitten sinnikkäitä menetettyjen edestäkin!
Mammakoira voi hyvin, eikä arpikaan masussa vaivaa. Täytyy toivoa, että ystäväni karma hellittäisi otteensa hetkeksi aikaa ja antaisi Pinjan parantua rauhassa ja että nämä jäljellä olevat olisivat jäljellä vastakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti