torstai 25. helmikuuta 2016

Pikkuiset kehittyvät hurjaa tahtia

Pentublogi raahaa perässä kuin lamaantunut lehmä. Pahoittelut siitä.
Kerrotaan ensin surulliset uutiset. Pennuista pienin, Minimies (Magic), nukutettiin ikiuneen kahden viikon ikäisenä. Sillä oli jokin kehityshäiriö, se jäi potrista sisaruksistaan selkeästi jälkeen. Lisäksi sen silmässä oli jokin ongelma, joka oli sitä luokkaa, että tämä "silmä" olisi pitänyt poistaa ja noin pieni pentu ei välttämättä ko. operaatiosta olisi selvinnyt. Lisäksi sen yleisestä habituksesta huomasi, ettei siitä oikein ollut eläjäksi - elämänjano uupui. Suruahan siitä seurasi, itkua ennen ja jälkeen sen raskaan, mutta oikean päätöksen. Minimiehen viimeiselle reissulle tulivat luonnollisesti mukaan myös sisarukset, ettei pikkuisen tarvitse kokea oloaan yksinäiseksi missään vaiheessa. 



Kaikki kolme vielä yhdessä.

 Sisko antaa pikkuveljelleen vielä viimeisen halin ennen Minimiehen taivasmatkaa <3


Kaksi jäljelläolevaa pentua edustavatkin sitten kehitykseltään vallan mainiosti edistyvää sorttia. Pentulaatikon reunalla keikutaan kuin vakkarit baaritiskillä ikään! Jo pienestä asti ne ovat harjoitelleet ahkerasti kävelyä, juoksuaskelia sekä kaiken mahdollisen maistamista. ;) Kiinteää ruokaa ollaan myös maisteltu, mutta pääravintona on edelleen Martan tuottoisa maitobaari. Pentujen pitäminen makkarissa on riskialtista, sillä aamuisin vierähtää tovi jos toinenkin vain idioottina hymyillen pentujen touhuja katsellessa. Ne muriseekin jo niin kovin uskottavasti! :D Sisareen tai leluihin kohdistuvat tapporavistukset päätyvät usein siihen, että pentu keräilee lähinnä itseään kuperkeikan jälkeen, mutta sen jälkeen heti uutta yritystä putkeen vain! On ne ihania lapsia! Etenkin, kun ne eivät VIELÄ saa toiminnallaan mitään tuhoa aikaan ;)

Nyt liuta kuvia menneeltä ajalta, suurimman osan on jälleen ottanut Helmi:


Miracle



 Mystic


 Haaaaukotus... kuvattavana oleminen ottaa voimille


 Siispä pää tyynyyn!

 Ja simmut kiinni.

Ylläolevat kuvat ovat pennuista n. 2,5 viikon ikäisinä.
Alla tuoreempaa kuvasaastetta

Miracle 3,5 vk


 Sisko ja sen veli

 Mystic


 Perhepotretti

 Päikkäriaika perheen kesken.. Pentulaatikkoa olisi toista metriä vapaana, mutta läheisyys tuo lämpöä ja äidinrakkaus on käsinkosketeltavaa :)


Tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa allaoleva video ilman ääniä. Siinä on todella imelä lässytysvaroitus. Martan iloinen poikalapsi vain vatkaa häntäänsä niin kovin söötisti, että on pakko jakaa tämä :D



Tähän tulee vielä toinen video, kunhan se vain saa itsensä ladattua Juutuupiin. Se on aika pitkä, koska kuka nyt ei haluaisi katsoa reilua neljää minuuttia pentusten söpöjä touhuja ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti