torstai 26. elokuuta 2010

Aika menee kuin siivillä


Voi kuinka aika meni taas kuin siivillä näin kasvattajan näkökulmasta. Pennunostajien näkökulmasta aika varmaankin mateli. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että tiistaina käytiin ell. tarkastuksessa. Kaikki pojat todettiin samanarvoisesti moitteettoman terveiksi sekä silmistään, että muutenkin. Kiveksetkin tuntui jokaisella! :) Samalla lyötiin sirut niskanahkaan.
Seuraavien pentueiden kanssa teen kyllä niin, että täytän pentueilmoituksen käsin ja sirutus tehdään jo etukäteen, sillä paperit tuskin ehtivät kennelliitosta tulla tämän viikon aikana. Eli koko systeemi on mielestäni täysin fiasko, ellei siihen joku keksi jotain viisaampaa toimintatapaa tai ellei toimitus tule sitten erittäin pikaisena postina. Jaksan kuitenkin epäillä. Noh, mutta virheistä otetaan opiksi, enkä nyt tätä niin virheeksikään haukkuisi. Tämä oli kokeilu, kun eläinlääkäri sitä suositteli. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan tuo nykytekniikka vielä riitä.

Seuraava päivitys onkin sitten se, että pojat ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Se tapahtuu tämän viikonlopun aikana, huomisesta lähtien. Voi haikeus.
Mutta se helpottaa, että tiedän niiden menevän hyviin koteihin!
Oikku-poika lähtee Tampereelle Kaisan ja Samun luokse. Onni-poika lähtee Hetan ja Jarkon kanssa Jyväskylään ja tulee ajoittain vierailemaan täällä Eräjärvellä. Olemisen Riemu taas menee pisimmälle, Espooseen, Katjan ja mäykkyjen seuraksi. Oivallus a.k.a Touho jää sitten oivaltamaan asioita tänne kotipuoleen ja tarkoitus olisi siitä sitten rakennella tuolle isukille uusi kisakoira.

Jännityksellä jäämme odottelemaan, mitä nuorukaisista kasvaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti