Vihdoin sain aikaiseksi tämän pentublogin perustamisen. Toivottavasti se saisi asianmukaista täyttöä juhannuksen tienoilla.
”Odottavan aika on pitkä”, voisi Åna todeta tässä kohtaa, kun laskettuun on kuitenkin vielä hetken aikaa ja neiti se vain turpoaa turpoamistaan. Masukuvia varmaankin tulee jossain vaiheessa, kun saan ylimääräiset karvat ajeltua pois, että kuvusta oikeasti näkisikin jotakin. :) Itse kuvaaminen tulee olemaan helppoa, lady kun tahtoo kupuaan esitellä joka käänteessä ja vielä perushöntin ilmeensä kera.
Mamman menohalut eivät ole poistuneet mihinkään… Aina, kun se saa tilaisuuden, se lähtee kunnon spurttiin oviaukosta. Ja sitten kuuluu ilkeän Jepun sulosointuiset karjahdukset ennenaikaisen synnytyksen pelossa ja Ålli hiippailee takaisin. Tosin, varmasti nuo elukat osaavat itse säädellä, koska on sopivaa juosta ja koska ei. Mutta minkäs ihminen taas perushuolehtivalle luonteellensa mahtaa.. ;)
Otsikkoon viitaten itse tiineyden toteaminen oli yhtä kyllä/ei -leikkiä. Omaan silmään merkkejä tiineydestä ei neljässä viikossa näkynyt, sitten ultrassakin todettiin, että se on luomassa pentujaan. Näkihän sen itsekin, ”pennut” olivat vain minimaalisia möhkäleitä verrattuna Iineksen saman ikäisiin, joilla puolestaan näkyi jo sydämetkin. Siispä leuka rinnassa marssittiin pois eläinlekurista, kun meidät ensin oltiin toivotettu tervetulleeksi viikon päästä kontrolliultraan, jonka perusteella sitten oltaisiin määrätty antibioottikuuri häätämään lapsosista loputkin rippeet pois.
Viikko meni, pettymys oltiin nielty ja kesän tavoitteet agilityn sarallekin oltiin asetettu jälleen uudelleen. Marssimme Ånan kera tuttuun ultrahuoneeseen ja jännitin lähinnä sitä, tarvitseeko antibioottikuuri aloittaa vai ei. No ei todella tarvinnut! Åna todettiin hyvinkin kantavaksi ja siinä vaiheessa olin ihan kysymysmerkki, että mitäs hittoa?! Eläinlääkäri totesi, että täysin normaalinnäköisiä tämänikäisiä lapsosia ovat ja itse en tiennyt pitäisikö seistä vai hyppiä päällään. Hedelmöitys oli siis onnistunut muutaman päivän myöhemmin ja olihan ensimmäisen ja viimeisen astutuskerran välissäkin muutama päivä. Näin paljon voi viikossa asiat kääntyä täysin päälaelleen ja sen jälkeen onkin aika ollut pelkkää odotusta ja mammakoiran huomiointia joka käänteessä. :)
Odotus jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti