Ei tällä kertaa

Ikäviä uutisia kaikille, ketkä halusivat Pinjasta pennun. Käytiin tänään tiineysultrassa ja tyhjältä näytti neidin kohtu. :(

Näin vähän uumoilinkin, neiti, kun on ollut kaiken aikaa yhtä solakassa kunnossa.

Pinjan yritän astuttaa uudelleen seuraavasta juoksusta, joka laskelmieni mukaan alkaa maaliskuussa 2011 ja urosvalinta pysyy samana.

Seuraava mahdollisuus Päättymätön -pennuille on sijoitusnartullani Pepillä, jonka juoksuja odotellaan tammikuulle 2011.

Siihen asti, HEIHEI!

Juu vai ei... no melkein... no vihdoin!

Ensimmäinen etappi kohti pikkusakemanneja on nyt suoritettu. Matkasimme Pinjan kanssa Joensuuhun tapaamaan urosta ensimmäisen kerran maanantaina 25.10, mutta toivottua tulosta ei tullut. Tiistaina kävimme ottamassa proggistestit, jotta tekniikka saisi meille ihmisille kertoa, milloin aika on.. Tiistainakin kuitenkin koetettiin jälleen ja pari kertaa meinasi onnistua, mutta nalkkiin eivät jääneet. Keskiviikkona aloin soittelemaan proggisten perään ja ”ilokseni” sain kuulla, että verilähetys ei milloinkaan ollut saapunut vetlabiin, joten tätä väylää pitkin en saanut tukea astutuksen oikea-aikaisuudelle. Keskiviikkona jälleen mentiin tapaamaan urosta, ja tällä kertaa iloksemme astutus onnistui ja ne jäivät nalkkiinkin kymmeneksi minuutiksi! Näin onnellisena onnistuneesta astutuksesta lähdin ajamaan kohti kotia. Saimme jälleen huomata, että kyllä ne koirat vain itse tietää, milloin on oikea aika. Huolimatta siitä, että narttu oli ensikertalainen. ;)

Nyt jännitys tiivistyy, kun jäämme odottelemaan Pinjan ultraamista…

Pinjan juoksu

Hui hai! Nyt tuli sitten se aika, kun Pinja aloitti juoksunsa. Olen sitä odottanut kuin kuuta nousevaa ja eilen viimein odotus palkittiin. Jäämme jännittämään, tuottaako reissumme Joensuuhun kuun lopulla toivottua hedelmällistä tulosta.. Auton nokka olisi tarkoitus kääntää kohti Joensuuta 26.10.

Infoa astutuksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta siis ilmaantuu tänne blogiin kuun lopulla.

Ja hiljaisuus valtasi talon..

Nyt on sitten se haikeuden hetki koittanut, kun pentulaatikon väki otti ja lähti kohti omaa elämää!

Kyllä vain jumantsuikka talo hiljentyi, kun jäljelle jäi vain yksi, meidän oma Touho.

Toivotan kaikille erinomaisia hetkiä pentujenne parissa, pitäkää yhteyttä, lähetelkää kuvia ja kuulumisia! :)

Åna-mamma tekee paluunsa agilitykentälle jo huomisen treeneissä, ottamalla pienen pätkän, johon sisältyy sen lemppariesteitä! :)

Kiitos kaikille ihanille uusille ihmisille, joihin minulla oli kunnia pentujen kautta tutustua!

Pentublogi hiljenee, kunnes on taas aika jotain turista.

Seuraava mahdollisuus on spn ”Pinja”, katsotaan mitä saadaa aikaan vai saadaanko mitään..

HEI HEI!

Aika menee kuin siivillä

Voi kuinka aika meni taas kuin siivillä näin kasvattajan näkökulmasta. Pennunostajien näkökulmasta aika varmaankin mateli. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että tiistaina käytiin ell. tarkastuksessa. Kaikki pojat todettiin samanarvoisesti moitteettoman terveiksi sekä silmistään, että muutenkin. Kiveksetkin tuntui jokaisella! :) Samalla lyötiin sirut niskanahkaan.

Seuraavien pentueiden kanssa teen kyllä niin, että täytän pentueilmoituksen käsin ja sirutus tehdään jo etukäteen, sillä paperit tuskin ehtivät kennelliitosta tulla tämän viikon aikana. Eli koko systeemi on mielestäni täysin fiasko, ellei siihen joku keksi jotain viisaampaa toimintatapaa tai ellei toimitus tule sitten erittäin pikaisena postina. Jaksan kuitenkin epäillä. Noh, mutta virheistä otetaan opiksi, enkä nyt tätä niin virheeksikään haukkuisi. Tämä oli kokeilu, kun eläinlääkäri sitä suositteli. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan tuo nykytekniikka vielä riitä.

Seuraava päivitys onkin sitten se, että pojat ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Se tapahtuu tämän viikonlopun aikana, huomisesta lähtien. Voi haikeus.

Mutta se helpottaa, että tiedän niiden menevän hyviin koteihin!

Oikku-poika lähtee Tampereelle Kaisan ja Samun luokse. Onni-poika lähtee Hetan ja Jarkon kanssa Jyväskylään ja tulee ajoittain vierailemaan täällä Eräjärvellä. Olemisen Riemu taas menee pisimmälle, Espooseen, Katjan ja mäykkyjen seuraksi. Oivallus a.k.a Touho jää sitten oivaltamaan asioita tänne kotipuoleen ja tarkoitus olisi siitä sitten rakennella tuolle isukille uusi kisakoira.

Jännityksellä jäämme odottelemaan, mitä nuorukaisista kasvaa. :)

Meno kovenee!

Pennut tulivatkin sunnuntaina jo kuusi viikkoa! Ja näemmä enempään kuin kerran viikossa päivitykseen en kykene, höh.

Mutta kuitenkin. Pennut voivat hyvin ja sopivan paksusti! Viime viikolla sain shoppailtua pentupaketteihin kaikki loputkin ajattelemani asiat, joten nyt on se puoli hansikkaassa. Ne pitäisi enää vain koota. ;) Ja alkaa tekemään päivitettyä versioita pentuohjeesta.

Millään ei malttaisi, kun pentulassa on niin mukava istua, vaikka varpaat onkin visiitin jälkeen rei’itetyt. Pikku veijareita ja hupiveikkoja kaikki! :)

Ensi tiistaina onkin jännittävä päivä, kun pennuilla on silmäpeilaus, ell.tarkistus ja sirutus. Otin tällä kertaa kaikki samaan käyntikertaan. Katsotaan miten toimii yhdessä netissä tehdyn pentueilmoituksen kanssa, että kannattaako jatkossa suosia vai ei.

Nyt lauantainakin on jännityksen paikka, kun pentutestaaja tulee kyläilemään! Testit videoidaan, joten asianomaiset saavat videon nähdä, mikäli nykytekniikkaan on luottaminen. :)

Synttäripäivitys

Viiden päivän leirin aikana oli pennut kasvaneet mukavasti ja ilmettä oli tullut lisää. Nyt ne ovat aikuisten oikeasti söpöjä. :) Tänään ikää tuli mittariin jo viisi viikkoa! Ensi viikolla onkin vuorossa sitten sirutus. Pojat ovat aktiivisia kaikki ja ääntä lähtee tarpeen vaatiessa jokaisesta aivan kunnioitettavasti. Ja ruoka uppoaa jokaiselle tasapuolisesti ja on maailman ihanin asia ;).

Åna-mamma on aloittanut vieroittamisen, eikä anna kääryleiden imeä enää paljoa päivässä. Kyllä oli jo aikakin, nimittäin nuo naskalit tuntuvat varmasti erittäin ilkeiltä..

Tähän asti vaalein poika eli Olemisen Riemu eli tuttavallisimmin Riemu on alkanut tummua.. Ehkä kenestäkään ei jää tällä kertaa blondia.. Tummin on Oikku, joten siitä hyvin suurella todennäköisyydellä jääkin hyvin tumma! ;)

Ikää mittarissa jo kolme viikkoa

Pentujen viikonloppuun mahtui monta uutta juttua.

Tuli ensimmäisen kynsienleikkuun aika, joka menikin ihmeen hyvin, vaikka olivatkin aika sähikäisiä. Sitten oli luvassa myös kiinteän ruoan opettelu ja eilen ensimmäinen madotus.

Jauhelihamössö maistui kivasti kaikille! Vaikkakin pelkkä äidinmaito olisi riittänyt edelleen nostamaan painoa, mutta oli jo aika opetella syömään oikeaa ruokaa. :)

Aktiivisuushetket kestävät toinen toistaan pidempään ja juoksuaskeleitakin olen jo havainnut ja ainakin erinomaisia juoksuyrityksiä! Välillä laatikosta kuuluu niin ärhäköitä ääntelyitä, että meinaa pelästyä itsekin. On ne vain melkoisia veijareita! Ja mikä parasta, ne muuttuu koko ajan söpömmäksi. :)

Haparoivin askelin, mutta päättäväisin mielin

Hyi, kuinka laiska blogipäivittäjä olenkaan. Yritän jatkossa aktivoitua, voipa kyllä jäädä vain hyväksi yritykseksi. Pennut jaksavat kasvaa! Onni-poika pitää edelleen kirkasta kärkeä painamalla jo karvan verran vajaa 950 g! Se on kohta jo kilon möhkäle!! :O Pienin eli Riemu tulee perässä karvan verran vajaa 800 grammaisena eli ei paljoa puutu siltäkään enää kilon etappiin!

Kävely sujuu päivä päivältä paremmin, nyt jo pysytään suhteellisen hyvin tolpillaan paikallaan, mutta juoksuryntäysyritykset päättyvät heti kättelyssä lattianrajaan. Vielä. Toista se on parin viikon päästä. :D

Kehityspäivitys

Tällä viikolla on tapahtunut oikeastaan kolme asiaa poikien kehityksessä, tarkemmin ajateltuna neljä:

ü  Paino ei nouse enää rytisten, vaan se on alkanut tasaantumaan siten, etteivät ne paina viittä kiloa luovutusiässä, heh. Yöllä painoa kertyy aika vähän (muutama gramma) ja päivällä enemmän (n. 20 g), eikä enää noin 50 g päivässä. Hyvä näin.

ü  Pari pentua on halunnut jo alkaa yrittämään nähdä elinympäristöään. Onni ja Oiva(llus) ovat alkaneet kurkistelemaan hieman! :) Vielä ne eivät mitään näe, mutta ei mene montaa päivää, niin alkaa jutut hahmottumaan. Muut pitävätkin vielä aika tiiviisti silmänsä kiinni.

ü  Kaikki ovat alkaneet aktiivisesti opettelemaan kävelyä. Muutama askel meneekin jo… no, aika hienosti, jonka jälkeen yleensä tullaankin mukkelismakkelis alas, mutta onneksi pudotus ei ole korkea. Siitä se lähtee, matka kohti riiviöaikaa…

ü  Korvat ovat alkaneet kehittyä ja ei mene enää kauaa, kun ne kuulevat ensimmäiset maailman äänet.

Niin se aika rientää. Ikää tuli tänään 11 vrk mittariin. Suurin poika menee jo 650 g paremmalla puolella ja pienin tulee kivasti perässä noin 510 grammassa.

1 vkon synttärit

Pojat sen kuin kasvaa ja komistuu. Parilta hemmolta meni viikonlopun aikana rikki 500 g! Ja ikää tosiaan tuli sunnuntaina tasan viikko. Åna on melkoinen maitomeijeri ja pojat ovat hyvällä ruokahalulla varustettuja koiranalkuja.

Kuvat jäävät valitettavasti julkaisematta, koska monien ikävien sattumusten summana on alkuperäisestä blogipalvelimesta ne karanneet bittiavaruuden ihmeelliseen maailmaan, kuten myös tietokoneelta.. :(

Painoa kertyy yhdelle jos toisellekin

Ensimmäiset vuorokaudet ovat sujuneet hyvin. Paremmin ei oikeastaan olisi voinutkaan mennä. Nyt täytyy koputtaa vain ahkerasti sitten puuta, ettei tule sitten suuria pettymyksiä. Nyt eletään kuitenkin vielä aikaa, jolloin kaikki on niin pienestä kiinni ja painonnousu voi loppua koska vain ja sitten se onkin menoa.

Toistaiseksi onneksi kaikki kasvavat päivässä todella paljon ja jokainen on saanut syntymäpainoonsa jo ainakin 100 grammaa lisää. Toivottavasti tämä hyvä jatkuisi!

Åna on reipas ja hoitaa hommansa loistavasti ja moitteettomasti. Sisätiloissa vain on mammalle kamalan kuuma, kun taas pennut eivät saa saada lainkaan vetoa. Nyt ei tosiaan tarvitse lämpöpullojen kanssa kekkuloida, Åna toimii vallan mainiona lämpöpatterina ja välillä tuntuukin, että pennutkin hakeutuvat kauemmas toisistaan vähän viilentymään. :)

On ne rontit vain jo omaan silmään söpöjä, vaikkei niissä ihan aikuisten oikeasti mitään söpöä ole. Mutta minkäs sille mahtaa, väkisinkin alkaa jo virallisia nimiä mietiskelemään, kun niitä katselee.

Minulla on vahva tunne, että ”blondi-pojasta aka viivapäästä” tulisi Päättymätön Olemisen Riemu ja suurimmasta ilman niskamerkkiä tulisi Päättymätön Onni. Kaksi on vielä persoonineen nimeä vailla, eikä nuokaan nyt vielä varmoja ole, vaan tämän hetken tuntumia.

Kuvia on kamerassa melkoisen paljon, kuten arvata saattaa ja pienen projektin (pienennys) jälkeen osa tulee koristamaan tätä tylsän ulkoasuista blogia.

Kontrolliultra part 2

Aikaa on kulunut, mutta pentuja ei ole kuulunut maailmaan. Juhannuksen pyhät mentiin vajailla yöunilla, kun aina parin tunnin välein piti katsoa, että joko nyt.. Mutta ei. Tiistaina meni umpeen viimeinen laskettu aika, eikä merkkejä synnytyksestä ole näkynyt ensinkään. Tänään sitten otettiin yhteys ell. kysellen, että mitä ovat mieltä, otetaanko keisarinleikkauksella ulos, vai odotellaanko. Pyysivät tulemaan mamman kanssa paikanpäälle, jotta saadaan ultrattua, onko pennuilla kaikki ok.

Syke mitattiin jokaiselta löydetyltä pennulta (4 kpl) ja kaikilla erinomainen syke! Kaikki on siis reilassa niiden osalta.

Tultiin siinä sitten eläinlääkärin kanssa yhteistuumin niihin aatoksiin, että itse hedelmöittyminen on tapahtunut vasta noin viikko itse astutuksen jälkeen, jotenka viikonlopun yli mennään ja alkuviikostakin voidaan vielä katsella aivan huoletta, miltä näyttää. Åna, kun itse on kuitenkin erittäin levollinen, eikä edes vaikuta vielä siltä, että saattelisi pentusensa maailmaan. Päinvastoin neiti on vielä sitä mieltä, että häntäkin pitäisi edelleen viedä täysmittaisille lenkeille ja antaa viilettää vapaana. Painava maha ei myöskään estä hyppäämisiä yhtään mihinkään ja minä saan repiä tukkaa päästäni peläten pentujen puolesta tuollaisen Menijän masussa.

Kaksi ja puoli kiloa oli tullut arvon rouvalle lisäkiloja odotusaikana ja ruoka maittaa entistä paremmin, jos mahdollista. :)

Nyt siis vielä muutaman päivän rauha maassa ja katsellaan mitä tuleman pitää!

Synnytys

Näin tuli aika saada lapsoset maailmankirjoihin. Saldona neljä soopelipoikaa.

Synnytys sujui hyvin ja oppikirjan mukaisesti, Åna se osaa hoitaa hommansa erinomaisesti.

Pojat ovat hyvän kokoisia ja tasaisia (172 – 230 g).

Mammakoira on väsynyt, mutta selvästi onnellinen. :)

Nyt vain pidetään peukalot pystyssä, että kaikki myös jatkuisi hyvin.

Tiineenäkö? Vai eikö? No kyllä! Eipäs, kun... onko sittenkään? KYLLÄ!

Vihdoin sain aikaiseksi tämän pentublogin perustamisen. Toivottavasti se saisi asianmukaista täyttöä juhannuksen tienoilla.

”Odottavan aika on pitkä”, voisi Åna todeta tässä kohtaa, kun laskettuun on kuitenkin vielä hetken aikaa ja neiti se vain turpoaa turpoamistaan. Masukuvia varmaankin tulee jossain vaiheessa, kun saan ylimääräiset karvat ajeltua pois, että kuvusta oikeasti näkisikin jotakin. :) Itse kuvaaminen tulee olemaan helppoa, lady kun tahtoo kupuaan esitellä joka käänteessä ja vielä perushöntin ilmeensä kera.

Mamman menohalut eivät ole poistuneet mihinkään… Aina, kun se saa tilaisuuden, se lähtee kunnon spurttiin oviaukosta. Ja sitten kuuluu ilkeän Jepun sulosointuiset karjahdukset ennenaikaisen synnytyksen pelossa ja Ålli hiippailee takaisin. Tosin, varmasti nuo elukat osaavat itse säädellä, koska on sopivaa juosta ja koska ei. Mutta minkäs ihminen taas perushuolehtivalle luonteellensa mahtaa.. ;)

Otsikkoon viitaten itse tiineyden toteaminen oli yhtä kyllä/ei -leikkiä. Omaan silmään merkkejä tiineydestä ei neljässä viikossa näkynyt, sitten ultrassakin todettiin, että se on luomassa pentujaan. Näkihän sen itsekin, ”pennut” olivat vain minimaalisia möhkäleitä verrattuna Iineksen saman ikäisiin, joilla puolestaan näkyi jo sydämetkin. Siispä leuka rinnassa marssittiin pois eläinlekurista, kun meidät ensin oltiin toivotettu tervetulleeksi viikon päästä kontrolliultraan, jonka perusteella sitten oltaisiin määrätty antibioottikuuri häätämään lapsosista loputkin rippeet pois.

Viikko meni, pettymys oltiin nielty ja kesän tavoitteet agilityn sarallekin oltiin asetettu jälleen uudelleen. Marssimme Ånan kera tuttuun ultrahuoneeseen ja jännitin lähinnä sitä, tarvitseeko antibioottikuuri aloittaa vai ei. No ei todella tarvinnut! Åna todettiin hyvinkin kantavaksi ja siinä vaiheessa olin ihan kysymysmerkki, että mitäs hittoa?! Eläinlääkäri totesi, että täysin normaalinnäköisiä tämänikäisiä lapsosia ovat ja itse en tiennyt pitäisikö seistä vai hyppiä päällään. Hedelmöitys oli siis onnistunut muutaman päivän myöhemmin ja olihan ensimmäisen ja viimeisen astutuskerran välissäkin muutama päivä. Näin paljon voi viikossa asiat kääntyä täysin päälaelleen ja sen jälkeen onkin aika ollut pelkkää odotusta ja mammakoiran huomiointia joka käänteessä. :)

Odotus jatkuu…